Vaatetta Tetta Kannel – 45 vuotta trendejä ja brändejä -näyttely Designmuseossa 24.05.2009 saakka
Posted on 22.4.2009

Tetta Kannel on ennustanut ja toteuttanut trendejä 1960-luvulta lähtien. Suomalaisen vaatetusmuodin vaikuttaja on työskennellyt yksilöllisten haute couture -asujen ja teollisten vaatemallistojen suunnittelijana, muotikoordinaattorina, taiteellisen tuotesuunnittelun johtajana, muotitoimittajana sekä kouluttajana. Useat suomalaiset nykymuodin suunnittelijat ovat olleet hänen oppilaitaan. Lisäksi hän on toiminut mm. MTO:n perustajajäsenenä, Teollisuustaiteen Liitto Ornamon puheenjohtajana 1980-luvulla, jonka aikana synnytettiin mm. Muoto-lehti sekä Design Forum Finland. Hänen elämäntyöhönsä on myös kuulunut läheisesti Suomalaisen muodin kansainvälistäminen. Designmuseon näyttelyssä esitellään taiteilijan tuotantoa 1960-luvulta aina 2000-luvulle asti. Esillä on mm. hänen suunnittelemiaan vaatteita sekä myös Kaarina Kellomäen ja Tetta Kannelin yhteistuotantoa 1990-luvun alusta.
Be the first to leave a comment