Uniikkipukuja Italiasta Sinebrychoffin taidemuseossa 28.12.2008 saakka

Le Notti Italiane

Sinebrychoffin taidemuseossa on tilaisuus kurkistaa italialaisten uniikkipukujen loistokkaaseen maailmaan. Le Notti Italiane – Italialaiset yöt -näyttely esittelee italialaisten muotisuunnittelijoiden alta moda -luomuksia sekä vöitä, kenkiä ja laukkuja 1950-luvulta lähtien 1990-luvulle asti. Suunnittelijoina ovat olleet mm. Giorgio Armani, Gianni Versace, Roberto Capucci, Valentino ja Gianfranco Ferré. Osaa vaatteista ovat kantaneet kuuluisuudet kuten Prinsessa Diana, Naomi Campbell, Jacqueline Kennedy, Gina Lollobrigida, Ava Gardner ja Monica Bellucci. Näyttely esittelee italialaisen tyylikkyyden ja maun taloudellisen nousukauden loistosta aina kriisivuosien ankaruuteen. Näyttelyn puvut ja asusteet kuuluvat Fondazione di Sartiranan kokoelmiin.

Muotitaiteilija Riitta Immonen – Vaatteita naisille työhön, juhlaan, vapaa-aikaan (Multikustannus, 2008)

Riitta Immonen

Muotitaiteilija Riitta Immosen laaja elämäkerta seuraa yhden naisen määrätietoista tietä unelmiensa ammattiin aikana, jolloin vaatetussuunnittelijan ammattikoulutusta ei ollut vielä olemassa. Atelier Riitta Immonen oli keskeinen osa helsinkiläistä muotisalonkikulttuuria ja se eli kukoistavimman kautensa 1950-60-luvuilla. Salongin työn laatu ja materiaalien taso vastasivat pariisilaista haute couturea, joka tuohon aikaan oli naisten muodin johtava instituutio. Päähenkilön lisäksi teoksessa on oma osansa vaatteiden tekijöillä, kirjojilla, yhteistyökumppaneilla ja asiakkailla. Muodin lisäksi kysymys on naisten vaatetuksesta kaikessa monipuolisuudessaan: vapaa-ajasta virkapukuihin ja ylellisistä juhlapuvuista asialliseen arkeen. Kirja on kunnianosoitus tälle suomalaisen muodin suurelle nimelle.

Näytös08 – TaiKin vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen muotinäytös Kaapelitehtaalla 27.05.2008

Saara Lepokorpi

Taideteollisen korkeakoulun vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen opiskelijoiden perinteinen muotinäytös pidetään 27. toukokuuta Kaapelitehtaan Pannuhallissa. Näytös08 esittelee kuluneen vuoden opiskelijamallistojen parhaimmiston sisältäen taiteen maisterin lopputöitä, taiteen kandidaatin opinnäytteitä ja näytöstä varten suunniteltuja mallistoja. Näytöksessä esiteltävien mallistojen takaa löytyvät mm. Vuoden Nuori Suunnittelija 2007 Saara Lepokorpi (kuvassa) ja Kööpenhaminan CPH Vision-messuilla Designers Nest-kilpailun pääpalkinnon viime helmikuussa voittanut Joonas Saari.

Frisson – Suomalaisen muodin ensimmäinen yhteisnäytös Pariisissa 02.06.2008

Tiia Vanhatapio & Minna Parikka

Frisson vie uutta suomalaista muotia esille Pariisiin kesäkuussa. Palais de Tokyossa järjestettävässä yhteisnäytöksessä ovat mukana Hanna Sarén, Minna Parikka, Anna Ruohonen, Kirsti Kasnio, Nanso, Haaksiluoto, Tiia Vanhatapio, Lumi Accessories ja vainio.seitsonen. Suomalaisten muotisuunnittelijoiden ja -yritysten ensimmäinen laaja yhteisesiintyminen on suunnattu kansainväliselle ja ranskalaiselle medialle, sisäänostajille ja alan vaikuttajille. Näytös järjestetään nykytaiteen museo Palais de Tokyossa, joka on suosittu kohtaamispaikka ja yksi Pariisin muotiviikkojen näyttämöistä. Kutsuvierailla on mahdollisuus tavata suunnittelijoita ja tutustua lähemmin osallistuvien muotiyritysten tarjontaan museon yhteyteen pystytettävässä showroomissa. Kansainvälisesti tärkeästä muotimaailman avauksesta vastaa Design Forum Finland.

Nuorten suunnittelijoiden muotia Stockmannin Argoshallissa 16.-25.05.2008

This is me. Who are you?

This is me. Who are you? -tapahtuma esittelee tämän hetken kiinnostavimpien suomalaisen suunnittelijoiden mallistot. Kolmatta kertaa järjestettävän myyntinäyttelyn on ideoinut ryhmä Taideteollisen korkeakoulun maisteriopiskelijoita. Tänä vuonna tapahtuma muuttaa Stockmannin Argoshallin vuorovaikutteiseksi tilaksi, jossa kävijät voivat tavata suunnittelijoita, jättää virtuaaliviestejä muille asiakkaille ja kuvauttaa oman tyylinsä. Tavoitteena on kannustaa asiakkaita tekemään yksilöllisiä valintoja ja paljastamaan pukeutumisen kautta jotakin itsestään. Mukana ovat 2or+by Yat, Antti Asplund, Tiina Aarras / Jousipaita, Aki Choklat, Dead Birds & Lionheart, Dusty, Svetlana Farafonova, Gardens of Jatuli, Girls of Boredom, gTie, MaritaHuurinainen, I know why no, Nessi Hovi, ILOA, Kaksi-Två, Veera Kulju, Lumi accessories, Naoto Niidome, Minna Parikka, Mitsumaru, Pisto, St.Vacant, Jasmin Santanen, Hanna Sarén, Tiia Vanhatapio ja Cecilia Sörensen.

Juicy Sneakers – tossukirppis We Got Beefissä 06.04.2008 klo 14-18

Juicy Sneakers

Kevään tossukauden korkkaa sunnuntaina 6. huhtikuuta ensimmäistä kertaa järjestettävä tossujen ja second hand -katumuodin myyntitapahtuma We Got Beefissä. Mukaan mahtuu noin 20 myyjää. Lisätietoja ja pöytävaraukset Bisquit Stashistä.

Cazal x Dita 902 Collaboration

Cazal 902

The Cazal 902 was originally released in 1982 and quickly became Cazal’s top seller until it was eventually discontinued fourteen years later in 1996. Cazal collaborated with Dita to re-launch the famous sunglasses, available in four exclusive colors: black, yellow, gold and red. This is an ultra limited edition, for there are only 500 pieces of each color. Sunglasses are sold with a leather case and a cleaning kit, both in the same color than the chosen frame.

Modern Menswear (Laurence King Publishing, 2008)

Modern Menswear

Menswear is the most creative and dynamic area in fashion today. Changing attitudes, a relaxation of dress codes and larger disposable incomes have all led to men spending more money on looking good than ever before. Modern menswear is defying convention and changing the fashion landscape. Creating this focus is a group of visionaries who have shifted the boundaries of menswear design. Designers who have broken with tradition to visualize radical and directional clothing. They are not concerned with the formalities and traditions of menswear but see their garments as an expression of contemporary thought. With a huge range of imagery, Modern Menswear showcases these fashion leaders, profiling big names and emerging talent from across the world. Designers featured include Marc Jacobs, Yoji Yamamoto, Vivienne Westwood and John Galliano, providing an insight into their design processes and their contribution to the contemporary fashion aesthetic.

Jana Výborná-Turusen pukuveistoksia Riihimäen Taidemuseossa 20.04.2008 saakka

Jana Výborná-Turunen

Riihimäen Taidemuseon näyttely esittelee pukutaiteilija Jana Výborná-Turusen pukuveistoksia, joissa yhdistyvät paperi ja tekstiili, mennyt ja tuleva sekä miesten ja naisten elementit. Näyttelyssä nähdään taiteellisen prosessin kautta syntyneitä designvaatteita, joissa kierrätysmateriaalin käyttö on pääasia. Kuten aiemmissa taiteilijan töissä, on näissäkin teoksissa kauluspaita keskeisessä asemassa. Tätä klassista miesten puvustoon kuuluvaa vaatekappaletta taiteilija käyttää symbolisesti naisten pukujen tai hameiden alkuaineena. Kauluspaitaa on paloiteltu, hajotettu, murskattu ja jälleen yhdistetty uusiin kokonaisuuksiin. Sidosaineena ovat toimineet taiteilijan muistot, tunnekokemukset sekä symboliikka. Muodonmuutoksia-näyttelyssä on esillä myös taiteilijan viime vuosien töitä, luonnoksia ja valokuvia.

Muotimessut Helsingin Messukeskuksessa 27.-28.01.2008

Helsingin Muotimessut

Helsingin Muotimessuilla nähdään tänä vuonna paljon mielenkiitoista ohjelmaa ja nimekkäitä vieraita. Yksi messujen puhujista on Yvan Rodic, Face Hunter -muotiblogin perustaja. Ammattilaisille suunnatuilla messuilla esitellään syksy-talvi 2008-2009 vaatetrendien lisäksi kenkä- ja laukkutrendit. Nimettömät ry on jälleen mukana messuilla esittelemässä talven alusasumuotia. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry on koonnut messuille ensimmäistä kertaa oman Finnish Catwalk -yhteisalueen, jossa nähdään yli 20 jäsenyrityksen uusimmat mallistot. Alue avautuu kutsuvieraille jo messujen aattona lauantaina 26. tammikuuta, kotimaisen muodin Finnish Catwalk-gaalassa.

Style Deficit Disorder – Harajuku Street Fashion Tokyo (Chronicle Books)

Style Deficit Disorder

The Harajuku neighborhood of Tokyo has become an international style mecca, a street-level fashion scene prowled by major designers looking for inspiration, and whose local, cutting-edge labels enjoy global cache. Style Deficit Disorder is the first book to explore this remixed, fast-forward fashion hotbed, profiling its most daring and influential designers, labels, stylists, and shops (including Comme des Garçons, Hysteric Glamour, Super Lovers, A Bathing Ape, and Laforet). Featuring nearly 200 photos, essays by key Japanese fashion editors, and commentary by Edison Chen, Patricia Field, John Galliano, Shawn Stussy, Shu Uemura and others, this is a must-have, insider’s look at an international fashion and pop culture epicenter, past, present, and future.

Amnestyn Beijing 2008 -mallisto

Amnesty Beijing 2008

Reilun kaupan puuvillasta valmistetun Beijing 2008 -malliston on suunnittellut Amnestyn vuoden suunnittelijaksi 2008 valittu suunnittelutoimisto Hahmo Design. Malliston teemana on Pekingin olympialaiset ja Kiinan ihmisoikeustilanne. Kisavaatemallisto on valmistettu Intiassa kasvatetusta 100% luomupuuvillasta, joka on kudottu kankaaksi ja ommeltu reilun kaupan standardeihin sitoutuneella tehtaalla Mauritiuksella. Painotyö ja kangasmerkit on tehty Suomessa. Aitajuoksija Manuela Bosco ja keskimatkojen juoksija Wilson Kirwa kuljettavat Amnestyn viestiä siitä, että olympiaisäntä Kiinan täytyy luopua teloituksista ja turvata sananvapaus.

Pääosassa hattu -näyttely Espoon kaupunginmuseossa 24.02.2008 saakka

Kesähattu

Espoon kaupunginmuseon Pääosassa hattu -näyttely kertoo hattujen värikkäästä historiasta. Esillä on muotihattuja ja hattuklassikoita, lättähattuja, borsalinoja ja pillerirasioita. Mukana ovat Anne Pohtamon Miss Universumin kruunu, Suomen kuuluisin lippalakki eli Lätsä-Pekan lippalakki, Pekka Puupään hattu sekä presidentti Urho Kekkosen hatut. Naisten muotihattujen runsaudenkirjon vastapainoksi esillä on muun muassa yksi Suomen vanhimpia säilyneitä hattuja, Turun piispa Gezeliuksen barokkimallinen huopahattu 1600-1700-lukujen vaihteesta. Legendaariin hattuihin liittyviä tapahtumia voi palauttaa mieliin näyttelyssä olevista filmitallenteista. Näyttelyssä selviää miksi ja miten päätä on peitetty ja paljastettu sekä millaisia viestejä hattujen avulla on kerrottu.

Helsinki Burlesque Festival 31.01.-02.02.2008

Helsinki Burlesque Festival

Bump ’n’ Grind Helsinki, on Suomen ensimmäisten Burleskifestivaalien aika! Sukella burleskin viekoittelevaan syliin ja nauti kansainvälisistä makupaloista. Matkusta paheiden tyyssijaan, mystiseen salakapakkaan ja syvään viidakkoon. Syntisessä ja tummassa tropiikin yössä kohtaavat niin puujalkaiset merirosvot, vankikarkurit, friikit, alkuasukkaat, cowboyt, eksoottiset kaunottaret kuin helleasuiset tutkimusmatkailijat. Kuka sinä olet ja kenet kohtaat tänä iltana – Brasilian hedelmän Carmen Mirandan vai itäisen pimeyden vartijan Mustanaamion? Menossa mukana Bettie Blackheart, Kiki Hawaiji & HulaPirates Crew.

MisShapes (MTV Press, 2007)

MisShapes

MisShapes is a collection of New York fashion portraits from the city’s premier downtown music outfit, The MisShapes. Established in 2001 by artist Geordon Nicol, model Leigh Lezark, and magazine editor Greg Krelestein as a party to bring the downtown New York music/art scene together, the MisShapes have gained international cult status and are now followed avidly by thousands of disenfranchised youth, who use the MisShapes website as a guide to the latest styles, trends, artists, and musicians. This extensive collection of portraits ranges from punk rockers to artist, downtown kids to musicians, DJs, and celebrities, with each subject posed amidst the scene’s dense and riotous environment. Together they represent a singular document of the changing face of fashion over the last 5 years and a guide to the vanguard of contemporary style.

New Arrivals nyt myös verkkonäyttelynä

New Arrivals

Design Forum Finlandin New Arrivals -näyttelyn pääosassa on suomalainen muoti. Näyttely esittelee viisitoista nuorta suunnittelijaa ja kolmetoista vaatemerkkiä, T-paidasta kenkiin ja trikoomekoista iltapukuihin. Kukin suunnittelija kertoo, miten hän tekee työtään: mitkä asiat inspiroivat, mistä haetaan vaikutteita ja miten ideat muotoutuvat vaatteeksi tai asusteeksi. Miten suunnittelijan ajatus muuntuu vähitellen myyntikelpoiseksi tuotteeksi ja miten sen tie kulkee monen eri vaiheen kautta lopulta myymälään. New Arrivals -näyttelyyn liittyvä Boutique on avoinna Design Forum Finlandissa 02.09.2007 saakka.

The Art of the Band T-shirt (Simon Spotlight Entertainment, 2007)

The Art of the Band T-shirt

Once, T-shirts were just unadorned undergarments. But with the evolution of screen printing and the birth of band merchandising, T-shirts became so much cooler. Now every band with an ounce of savvy knows the importance of T-shirts not only as a lucrative sideline but also as a means of self-promotion and a way for fans to show their allegiance. The Art of the Band T-shirt is a visual history of that perennial fashion statement, complete with nearly two hundred images of the most important, influential, iconic, and ironic T-shirts. It includes shirt images from artists as diverse as Led Zeppelin, the Ramones, Madonna, Morrissey, Public Enemy, and the Flaming Lips, each with a caption that includes historical background, little-known facts, or an artist’s comments about the design. A fascinating, beautifully illustrated archive for hipsters, fashionistas, serious collectors, and all music fans, The Art of the Band T-shirt is as indispensable and classically cool as the perfect T-shirt.

Streetwear – The Insider’s Guide (Thames & Hudson, 2007)

Streetwear

The first and only book of its kind, Streetwear is the definitive street fashion bible – a guide to clothes created or inspired by urban living, by the key designers around the globe. Hundreds of streetwear designs and photographs provide an encyclopaedic overview of the world of streetwear, and the book offers a unique insider’s view of this highly creative field. Writer and curator Steven Vogel uses incisive interviews to look at over forty leading street fashion brands, examining what motivates and inspires the designers and entrepreneurs behind the meteoric rise of street fashion from urban underground to the commercial realm.

New Arrivals – Pääosassa suomalainen muoti Design Forum Finlandissa 15.06.-02.09.2007

Jarmusch/Freeman

Design Forum Finlandin kesänäyttely New Arrivals – pääosassa suomalainen muoti nostaa esiin suomalaisen muodin nuoret suunnittelijat ja tulevaisuuden näkijät sekä alan keskeisimmät ilmiöt. Näyttely kertoo, mikä on tänään luxusdesignia tai katumuotia. Miten creative design eroaa luxusdesignista? Mikä on tänään olennaista suomalaiselle muodille – onko se outoutta, rohkeutta ja omaperäisyyttä vai jotakin ihan muuta? Mukana ovat mm. Aki Choklat, CTRL, Samu-Jussi Koski/Marimekko, IVANAhelsinki, Laitinen, Daniel Palillo, Minna Parikka, Rinne Niinikoski, Hanna Sarén, St Vacant Footwear, Anssi Tuupainen/Turo Red Label, Tiia Vanhatapio ja Jarno Viitala/Nanso.

Muista eläväsi! – Uutta muotia ja muotoilua Stockmannin Argoshallissa 18.-26.05.2007

Muista eläväsi!

Muista eläväsi! -tapahtuma tuo paratiisin puutarhan Stockmannin Argoshalliin. Kevään kokoelmat levittäytyvät tilassa, luoden houkuttelevan asiakkaiden ja suunnittelijoiden kohtaamispaikan. Esillä on 27 tämän hetken kiinnostavinta suomalaista suunnittelijaa mm. ulkomailla työskentelevät Jasmin Santanen, Catharina, Finsk ja Lumi Accessories sekä Vuoden nuori suunnittelija -palkinnon saaneet Nina Jatuli, Jarno Viitala, Naoto Niidome ja Sarianna Malmi. Uusia tulokkaita ovat Tiina Aarras / Jousipaita, Keto, anaïs&emmanuelle, Cho Cho, Dusty, Missy Mom, Tunto Design sekä 2or+ by Yat. Mukana ovat myös viimevuotisesta Argos Young Designers tapahtumasta tutut Tiia Vanhatapio, Hanna Sarén, Haaksiluoto, Ivana Helsinki, Iloa, Kirsi Lille, Svetlana Farafonova, Lustwear, Miun sekä Zukale & Huoviala.

gTIE – Rokkaava kravattimallisto

Ruoska, Kuva: Numi Nummelin

gTIE on rokkaavan graafinen kotimainen kravattimallisto, jossa perinteisten vinoraitojen sijaan keskitytään poikkeuksellisiin materiaalivalintoihin mm. teräsniitteihin, pitsiin, kuvioihin ja brodeerauksiin. Ensimmäisen malliston päävärit ovat musta, punainen ja valkoinen. Materiaaleina käytetään mm. farkkua, nahkaa, pitsiä ja silkkiä. Useat malliston kravatit soveltuvat myös naisten käytettäväksi. Mallistoon kuuluu myös solmiohuivityyppisiä plastroneja, joista eräs nähtiinkin joulukuussa 2006, kun Ville Valon kaulaa koristi Linnan juhlissa gTIEn solmiohuivi. Kaikki gTIE-kravatit valmistetaan alusta loppuun saakka Suomessa. gTIEn ensimmäinen mallisto lanseerataan kuluttajille 23.-24. maaliskuuta PopFashion 07 -tapahtumassa Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä.

Hiuksia nostattavia ajatuksia -näyttely Bar Päiväkodin Klubigalleriassa 30.03.2007 saakka

Aiju

Hiuksia nostattavia ajatuksia -näyttely Bar Päiväkodin Klubigalleriassa on neljän Turun ammatti-instituutin hiusalan aikuisopiskelijan lopputyö. Karoliina Andelínin, Sanna Kauppisen, Nina Palinin ja Johanna Vuorisen sekä valokuvaaja Dino Azinurin yhteistyössä toteuttama näyttely korostaa yksilön persoonallisuutta ja olemusta hiusmuotoilun perspektiivistä. Näyttelyllä haetaan toisenlaista näkökulmaa hiusmuotoilun toteutukseen ja ulkonäköön. Töiden taiteellisena vaikuttajana on ollut hiusalan ikoni Vidal Sassoon sekä hänen työnsä menneiltä vuosikymmeniltä. Myös rock-musiikki on vaikuttanut vahvasti aina työprosessin ajatusvaiheesta näyttelyn lopulliseen ilmeeseen saakka.

T-Shirt Factory (Collins Design, 2007)

T-Shirt Factory

T-Shirt Factory features designs selected by Beams T, a company that regards the T-shirt as a canvas for new ideas in art and design. In each year of its 5-year history, Beams T has invited artists from around the world to create designs for their T-shirts, 300 of which are featured here. This book is a must-have for T-shirt junkies and art lovers alike.

Nansolle Reilun kaupan puuvillasta valmistettu mallisto

Nanso

Nanso tuo toukokuussa markkinoille oman Reilun kaupan puuvillasta valmistetun malliston. Mallisto on ensimmäinen teollinen Reilun kaupan puuvillasta valmistettu vaatemallisto Pohjoismaissa. Vaatteita koristaa unelmien maailmaa kuvaileva Kannan sola -printti, jonka ovat luoneet Taideteollisessa korkeakoulussa opiskelevat Veera Kulju ja Anu Luhtanen. Suunnittelijat valittiin Nanson 85-juhlavuoden kunniaksi järjestetyn yö- ja oloasu suunnittelukilpailuun osallistujien joukosta. Nanson toukokuussa kauppoihin ilmestyvään mallistoon kuuluu kietaisumekko, kietaisupusero, hame, pitkä- ja lyhythihainen t-paita sekä miesten ja lasten t-paita. Suomessa ommeltavassa mallistossa käytettävä Reilun kaupan puuvilla on peräisin Länsi-Afrikasta, Kamerunista.

New York Fashion Week Fall 2007

Catherine Malandrino

ZOOZOOM: New York Fashion Week Fall 2007. Featuring Sass & Bide, Catherine Malandrino, Kai Milla, Doo. Ri, Cynthia Steffe, Nanette Lepore, Vena Cava, Phillip Lim, Isaac Mizrahi, Bill Blass, Nary Manivong, Atil Kutoglu, John Varvatos, Adept, United Bamboo, Tracy Reese, Naeem Khan, Matthew Williamson, Jeremy Laing, Araks Fashion, Sue Stemp, Sass & Bide, Nicole Romano, David Chu, Chris Han, Bruce… New York Fashion Week Fall 2007 show and interview video archive.

MANGO Spring/07 Collection

MANGO Spring/07 Collection

MANGO Spring/07 Collection. Graphic contrast between white/off-white and black. Soft touches of retro for an urban look. A-line cut short garments. New Wave. Hooded tops, slim fit trousers and baggy jeans… Download catalogue [pdf].

Rockabye-Baby Clothing

Rockabye-Baby

Rockabye-Baby is a baby clothing label for funky parents who refuse to give in to mainstream cute. It is inspired by music and pop culture and is perfect for your little rockers.

MANGO International Fashion Awards

MANGO Fashion Awards

MANGO International Fashion Awards will give young designers throughout the world the opportunity to participate in an international Fashion Design competition. The contest, which will take place every 18 months, has the support of the Generalitat de Catalunya, the Catalan Government, and five of the most important Fashion Design Schools in Europe. The aim of this event is that young fashion designers have access to a new media platform, as well as the opportunity to commercialise their collections.

Street: The Nylon Book of Global Style (Universe Publishing, 2006)

Nylon Street

Ask any designer, fashion editor, or art director where the hottest trends are coming from, and they’ll tell you it’s from the streets of certain cities. And if you ask them what magazine gives the best, most authoritative coverage of these outsider fashion incubators, chances are they’ll say Nylon. Nylon here combines its street cred and international expertise to reveal the iconic looks in the seven most fashion-forward cities today: London, Paris, Berlin, Tokyo, Melbourne, Copenhagen and New York. Each chapter opens with an introduction describing the city’s particular history, traits, and culture, followed by full-page pictures of each city’s stylish residents, showing their creativity in full detail, from Tokyo’s famous Goth Lolitas to Copenhagen’s casual chic and everything in between. Quotes from each subject tell about who influences their personal style, what they love about their city, and their favorite local stores. Edgy, colorful, and fascinating to look at, Street is a chronicle of diverse urban style that you won’t be able to put down.

Gucci by Gucci (Vendome Press, 2006)

Gucci Gucci by Gucci

Gucci by Gucci is a 450-page tour through our history and tradition. It is a celebration of the commitment to luxury and style, which has made the Gucci name synonymous with Italian craftsmanship, outstanding quality and exceptional beauty. The book tells the story of our brand through photographs of our iconic products and the celebrities whose passion for Gucci have enhanced the brand image throughout our history. Many of these photographs have never been published before. A special limited edition version of the Gucci by Gucci book, featuring a slipcase in ”La Pelle Guccissima,” will be sold exclusively at Gucci boutiques.

Finland Collection

Finland Collection 2006

Finland Collection esittelee marraskuussa suomalaisen muotisuunnittelun ajankohtaisia nimiä Tokion vilkkaimman ja arvostetuimman designalueen ytimessä. Hanke muodostuu kolmesta osasta: näyttelystä, muotinäytöksestä ja luennoista. Finland Collection -näyttelyssä ovat mukana IVANAhelsinki, Naoto Niidome, Lustwear, Hanna Sarén, Tiia Vanhatapio ja St. Vacant Footwear. Esillä on kompakti valikoima vaatteita, asusteita ja jalkineita. Näyttely on esillä Spiral -taidekeskuksessa, joka on suosittu pistäytymispaikka trendikkäässä Aoyaman kaupunginosassa, muodin ja muotoilun ytimessä. Finland Collection -näyttelyn tuottaa Suomen Japanin instituutti yhteistyössä Design Forum Finlandin kanssa.

HEL LOOKS – Helsinkiläistä katumuotia Jugendsalissa 25.10.-26.11.2006

HEL LOOKS

HEL LOOKS -näyttely esittelee helsinkiläisen katumuodin helmiä. Näyttelyn kuvat on otettu vuosina 2005-2006 Helsingin kaduilla, baareissa ja klubeilla. HEL LOOKS on Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen harrastusprojekti, jonka päämääränä on dokumentoida helsinkiläistä nuorisoa ja sen tyylejä. Toinen yhtä tärkeä tavoite on kannustaa ihmisiä pukeutumaan persoonallisesti ja luomaan oma tyylinsä.

DJ Tasty Tim @ La Persé + The Radicals of Fashion 30.09.2006

DJ Tasty Tim

DJ Tasty Tim + La Persé DJ’s exclusively at Rose Garden 30.09.2006. Tasty Tim, the glamorous club doyenne, original gender-bender and perennial club ornament… His spinning talents go way back to the 80s at notorious London hangouts Cha Cha and the Mud Club. Throughout the 80s his career continued in Londons underground club scene with a long standing residency at Heaven. After working for a year in New York, Tasty returned to London to resume his Heaven residency with a tough house set inspired by his time in the States. This new musical direction earned him gigs all over London and the UK as well as Italy, Germany, New York, Australia, South Africa, Japan and Russia. Tasty is also one half of production duo: T-Total, whose remixing credits include; The Pet Shop Boys, Danny Tenaglia, and Cevin Fisher. Tasty Tim uniquely combines glamour and grooves, with a musical soundtrack guaranteed a hit with the clubberati! The Radicals of Fashion exclusive showcase at Helsinki Design Week / Luova lauantai @ Cable Factory, showtime 5pm.

MANGO Autumn 2006 Collection

MANGO Autumn 2006

MANGO Autumn 2006 Collection. Model: Milla Jovovich. Fashion for the young, urban woman…

Winterfell & Natürlich Nerz

Natürlich Nerz

It looks like somebody forgot a small tuft! But it doesn’t matter anyway since her lover likes it cosy and thinks of her fur to be shamelessly sexy. Did Lola have too much testosterone for breakfast? Or did axel, the small furry animal, sneek in? No matter if “natural mink” or artificially bald, Lola’s hot shirt wins the first price and lets her rivals look green with envy.

70s Fashion – Vintage Fashion and Beauty Ads (Taschen, 2006)

70s Fashion

From hippie to disco to punk, this look book relives 1970s fashion via clothing advertisements from the decade. In between its covers you’ll find bell-bottoms and feathered hair mingling with platform shoes, Diane Von Furstenberg wrap dresses and endless amounts of polyester (what were they thinking?).

Victoria and Albert Museum: Sixties Fashion Exhibition

Sixties Fashion

The 1960s were a time of sweeping changes in society, politics and culture. Britain began to prosper again, and the young enjoyed a new freedom. As Time magazine famously explained to its American readers, ”London has burst into bloom. It swings; it is the scene”. Fashion, together with pop music, became Britain’s most spectacular export. Like music, it flouted the rules of propriety and gender. It plundered the past, invented the future and travelled the world to find new ways of dressing. Fashion designers ignited the explosion in the youth market and became celebrities in their own right. Their clothes were manufactured in huge quantities for the mass market but also emulated by top couturiers. Their boutiques defined a new approach to shopping. This exhibition explores the development of Sixties fashion from the mid-1950s to the early 1970s, celebrating the contribution made by young British designers to a world-wide fashion revolution.

Vintage T-Shirts – More Than 500 Authentic Tees from the ’70s and ’80s (Collins Design, 2006)

Vintage T-Shirts

Vintage T-Shirts is a phenomenal celebration of the ever-popular t-shirt, which brings together old favorites from the 1970s and 1980s. With more than 500 uncommon examples, this book documents history by examining this ubiquitous and affordable article of clothing. With full color photographs throughout, Vintage T-Shirts is a must have for t-shirt collectors, fashion buffs, and pop culture junkies alike.

Helsinki Style Vol.1 – Street Looks from the Capital of Finland by Anna Komonen

Helsinki Style Vol.1

Vuosi sitten perustettu HEL LOOKS esittelee helsinkiläistä katumuotia. Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen ylläpitämä sivusto välitttää nykymuodin koko kirjon ihailtavaksi ja ihmeteltäväksi. Kaduilla ja klubeilla kuvatut kaupunkilaiset kertovat valokuvagalleriassa yllään olevasta asukokonaisuudesta ja tyylistään. Nyt helsinkiläistä katumuotia on ikuistettu Helsinki Style teokseen. Kansainvälisille markkinoille suunnatun ja erityisesti Aasiassa kiinnostusta herättäneen kirjan takana on Pariisissa asuva stylisti Anna Komonen, joka kuvasi aineiston viime kesänä Helsingissä.

Jasper Goodall 4 Bikini

JG4B - Hex

JG4B (Jasper Goodall 4 Bikini) is a luxury swimwear label from the UK, featuring the exclusive imagery of renowned graphic artist Jasper Goodall. Jasper’s previous work includes numerous contributions to many of the leading editorials including covers for The Face, Big, Zoo and Eye. He has been at the forefront of the resurgence of illustration in the last five years, which has led him to work with brands such as Nike, Levis and Adidas.

Threadless $10 Sale!

Rayguns

Threadless $10 Sale! …and a new site, 10 new tees, 10 reprints, 10 type tees, 4 select tees, 10 kids tees and Threadless Loves Threadless Competition!

Belle Bohème ja Näytös06

Belle Bohème ja Näytös06

EVTEK-Muotoiluinstituutin joka keväisen muotinäytöksen teemana on tänä vuonna Belle Bohème, joka on dynaaminen sekoitus kauneutta, persoonallisuutta, draamaa ja industrial-romantiikkaa. Näytöksessä esitellään muotoilun koulutusohjelman vaatesuunnittelun 1-4 vuosikurssin opiskelijoiden vaatemallistoja sekä opinnäytetöitä. Näytökset järjestetään keskiviikkona 17.05.2006 klo 16, 18 ja 20 Valkoisessa Salissa, Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki. Taideteollisen korkeakoulun Näytös06 esittelee mallistoja lähes 40 opiskelijalta kaikilta vuosikursseilta alan ammattilaisille, lehdistölle ja suurelle yleisölle. Järjestäjiensä mukaan Näytös06 on moderni, minimalistinen ja viimeistellyn tyylikäs. ”Haluamme erottua pyrkimällä yhä ammattimaisempaa ja kansainvälisempään tasoon”, toteaa Kalle Riihivainio, yksi näytöksen järjestäjistä. Taideteollisen korkeakoulun Näytös06 keskiviikkona 17.05.2006 klo 19 ja 21, Mediakeskus Lume, Helsinki.

VelvetBanana®

VelvetBanana®

VelvetBanana® is a t-shirt brand that talks about music. It represents t-shirts with extensive graphics, which arise as a musical performance. The designs pretend to express all the vitality and energy that emerges in the live concerts and songs. The name VelvetBanana arises as an homage to The Velvet Underground and their banana cover designed by Andy Warhol for their first album The Velvet Underground & Nico, 1967.

Viktor & Rolf in design collaboration with H&M

Viktor & Rolf

The design duo Viktor & Rolf and H&M have announced their collaboration for the autumn 2006 season. Viktor & Rolf, known for their high concept fashion shows and modern twist on classically tailored clothes, will design a collection of women’s and men’s wear to be produced and distributed by H&M. The one-time collection will be available at selected H&M stores on all H&M markets across Europe, North America and the Middle East. To be launched in November 2006.

2006SILK30 – ilotulitusta huiveilla ja solmioilla Design Forumissa 04.05.-28.05.2006

Nina Jatuli

Marja Kurki Oy:n kevään 2006 uutuudet ovat esillä Design Forumissa toukokuussa. ”Kesän 2006 mallistomme koostuu huiveista ja solmioista, joissa on vaikutteita eksoottisista kulttuureista, hehkuvia värileikkejä, kesätuulten raikkautta ja aistillisia tunnelmia”, kuvailee Satu Kurki, joka vastaa yrityksen suunnitteluosastosta. Design Forumin näyttelyssä huiveilla ja solmioilla kuvaillaan lämpimiä ja humoristisiakin elämyksiä arkielämästä, kuten muun muassa ”Kauppamatkustajan garderoopi” ja ”Kunnianosoitus anopille”. Näyttelyssä on esillä myös Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden tekemiä upeita uniikkivaatteita huiveista ja solmioista, jotka opiskelijat valmistivat kaikkiaan 1200 huivista ja 400 solmiosta 19.04.2006 järjestettyyn Marja Kurki Oy:n 30-vuotisgaalaan.

Threadless – $10 Summer Sale!

Mourning Girl by Ben Garraud

Holy sardines! Threadless – $10 Summer Sale! Time to get a new stack of tee shirts to keep cool during all those hot summer days. All tees just $10! Oh, and don’t forget to buy an extra one for your mom on mother’s day.

SMUT

SMUT

Bold, provocative, offensive, daring, striking, tongue-in-cheek, filthy. These are but a few of the words that have been used to describe SMUT. Using t-shirts as a blank canvas and erotic fantasy as a palette, SMUT designs are sexually charged yet instantly wearable…

La Persé 1st Anniversary 22nd April at Rose Garden

La Persé 1st Anniversary

La Persé 1st Anniversary exclusively at Rose Garden! Live PA by DJ Princess Julia (UK) & Lil Tony plus the exclusive screening & showing of the Helsinki fashion 2006! Princess Julia was a supermodel in the 1980s and part of the Blitz Kids club scene with the likes of Marc Almond and Boy George. She gained mainsteam success after appearing in the video for Fade to Grey, the hit UK single from Steve Strange’s band Visage. Now Princess Julia is resident Dj at Cock and is involved in various projects surrounding the electro dance movement including The Most, Replicant and The Dirty Monroes. Julia was recently behind one of the hot new remixes of Dead Or Alive’s classic Spin Me Round. She has always had a strong presence in both the fashion and the music world. This Fashion Icon and memberof clubland royalty can pull boys like candy pulls kids. La Persé 1st Anniversary hosted by Jean Michelle (aka Pietari) and his bastard lovechild Mr Cunt. Burlesque pleasures by 15den Girls. Erotic posing by the very Miss Socialite Lily Butterfly Voluptous.

Hoon Paris – Street-Jewelry

Hoon Paris

Street-Jewelry… The new icon of fashion, style, and street-culture. Hoon reinterprets Urban Wear and affirms a style without compromise: Luxury Street Wear. The idea is about change and a positive attitude… The brand is inspired by the Hip-Hop culture and adds to it a singular vision of the streets.

Threadless $10 SALE!

Flowers in the Attic

Holy crap, it’s Threadless $10 sale time! 3 new tees: Midnight Snack by Jan Avendano, =rand( ) [enter] by eskimokiss and 99 Luftballons by Ross Zietz plus 10 reprints. Everything is ten bucks til wednesday! Make sure to tell everyone you love or they might miss out and get really angry at you!

The adicolor & Ctrl exhibition

Kasper Strömman: adidas Poromies

The adicolor & Ctrl exhibition… Adidas ja Ctrl tarjoavat seuraavan kokonaisuuden: 1 x adidas All White tracksuit, 1 x CTRL farkut, 1 x adidas Stan Smith 2 kenkäpari sekä 1 x CTRL t-paita. Seuraavat taiteilijat ovat kutsuttuja kustomoimaan asukokonaisuudet, kukin tyylillään: Anssi 8000, Cakesniffer, Delirius Monkey, Freeman, Jani Tolin, Kalle Turakka-Purhonen, Kasper Strömman, Nene Tsuboi, Rinne Niinikoski ja Vänskap. The adicolor & Ctrl exhibition avajaiset Myymälä2:ssa lauantaina 18.03.2006 klo 19:30-21:30.

Globe Hopen kiertävä myymälä Kämp Galleriassa

Globe Hope

Globe Hopen myymäläkonseptin mukainen ”Nyt täällä, sitten jossain muualla” -liike pystytetään seuraavaksi Helsingin keskustaan Kämp Galleriaan. Globe Hope on eräässä Kämp Gallerian toisen kerroksen tyhjillään olevassa liiketilassa edustettuna kolme viikkoa ajalla 10.03.-01.04.2005. Myymälän sisustuksen suunnittelee uusi designkollektiivi Osuma yhdessä Globe Hopen kanssa. Sisustuksen teemana on keväisen aurinkoisesti ”Kesä tuli jo kaupunkiin”. Sisustus on kustomoitu vanhoista huonekaluista ja tavaroista omaperäisellä tavalla. Myymälässä on esillä katumuotia tekevän Globe Hopen kesämallisto 2006. Globe Hope vaatteet on jalostettu jo olemassa olevista materiaaleista kuten vanhoista sairaalatekstiileistä, armeijan varusteista, työasuista, teollisuuden ylijäämistä ja kuluttajien kierrättämistä. Uudestaan leikattuina, värjättyinä ja painettuina Globe Hope vaatteet saavat uuden elämän. Globe Hope -kokoelmaan kuuluu vaatteita ja asusteita sekä miehille että naisille. Kiertävä myymälä siirtyy Helsingistä Kuopioon ja avaa ovensa siellä 08.04.2006.

MANGO Spring/06 Collection

MANGO Spring 06

The new MANGO campaign for the Spring Collection 2006 is inspired by the photographic aesthetics from the end of the seventies: Wide open spaces, minimalist décor and white backgrounds where movement is the star. Simple fresh styles are predominant, with no pretence or drama, aiming to centre the campaign essentially on the product. Nico, the photographer chosen for this campaign, has understood this to perfection, capturing in his lens an image which is real, dynamic and fun. Bianca Balti is a clear example of the modern, cosmopolitan and professional woman that represents MANGO brand. Her beauty is natural and very fresh, two characteristics that MANGO also looks for in their line of clothing.

Zara – Spring Summer 2006

Zara 2006

Zara – Spring Summer 2006. Trends – Woman: Latino couture, Urban Sahara, Navy chic, Colour clash, New minimal, Metropolitan style, Rock-mantic, Sailor chic, Navy rocks, Sensual summer, Gothic glam, Urban cowboy. Trends – Man: Nouvelle Vague, Sailor, Outlander, Citizen, Tiki…

Helsingin Muotimessut

Helsingin Muotimessut

Helsingin Muotimessuilla 29.-30. tammikuuta vaatetusalan ammattilaiset tutustuvat syksyn ja talven 2006-2007 mallistoihin ja trendeihin ja päättävät siitä, minkä mallisia ja värisiä vaatteita meille on tarjolla kaupoissa ensi syksynä. Muodin kuluttajat saavat tänä vuonna aivan uuden tapahtuman, kun Muoti+Kauneus järjestetään ensimmäisen kerran 10.-12. marraskuuta, samanaikaisesti Terveysmessujen sekä Upea Ikä 45+ -tapahtuman kanssa. Helsingin Muotimessut on siis palannut juurilleen puhtaasti vaatevalmistajien ja muotialan ammattilaisten omaksi foorumiksi, jossa tutustutaan tulevan sesongin trendeihin ja mallistoihin, tavataan kollegat ja yhteistyökumppanit sekä nostetaan esiin alan ajankohtaisia aiheita.

Polkka Jam

Polkka Jam

Polkka Jam on pieni itäsuomalainen vaatemerkki. Polkka Jam nimen takaa löytyvät suunnittelijat Kristiina Haapalainen ja Sami Vähä-Aho. Kaksikko suunnittelee ja toteuttaa kuvia ja kuoseja materiaaleinaan kangas ja paperi. Toiminta alkoi vuosituhannen vaihteessa keikkajulisteiden ja bändipaitojen suunnittelulla ja painamisella. Tällä hetkellä Polkka Jam mallistoon kuuluu omista printeistä ja kuoseista valmistetut käytännöllisyyttä korostavat vaatteet ja asusteet. Polkka Jam sulattaa yhteen vaikutteita menneiden vuosikymmenten Itä-Euroopasta, pop-kulttuurista ja muotoilusta. Polkka Jamin vaatesuunnittelussa on mukana myös Mirka Tuovinen, joka valmistaa myös secondhand-kankaista ”Mirka” mallistoa 50-70-lukujen hengessä. Polkka Jam tuotteita on myynnissä mm. Finnish Design Shopissa: Orkestra t-paita, Kuopion musadiggarit t-paita, Paratiisilintu-hame, Paratiisilintu-toppi.

Nimettömät – kalsarikulttuuria Taidemuseo Tennispalatsissa 16.12.2005 – 12.02.2006

Suomen Trikoo

Miten näkymättömästä on tullut näkyvää – arkisista piilossa olevista vaatekappaleista näyttäviä merkkituotteita? Miksi miesten alushousut ovat niin rumia? Vai ovatko ne? Käyttääkö tosimies sukkahousuja? Mitä mies viestittää alushousuillaan ja kenelle? Näyttävätkö 1970-luvun kalsarikuosit jo ihanan nostalgisilta vai nostattavatko ne vieläkin ihokarvat pystyyn? Miesten alushousut ovat vakava asia. Niin vakava, että kalsareilla on oma kulttuurinsa, oma tutkittu historiansa ja symboliarvonsa, joka heijastaa koko miehisen maailman kehitystä vuosisatojen aikana. Nimettömät -näyttely ottaa alushousuaiheesta kaiken irti. Taide ja tiede kohtaavat; tuloksena on riemastuttava visuaalinen katsaus alushousujen valtavirtauksiin ja niiden alakulttuureihin. Ikkunoita alushousujen maailmaan avataan neljän teeman avulla: arki, estetiikka, salattu ja mieskuva. Ja mitä olisi alushousunäyttely ilman alushousuja. Niitä on esillä vanhoja ja uusia, pitkiä ja lyhyitä, värikkäitä ja värittömiä, mielikuvituksellisesti koristeltuina tai askeettisen koruttomina. Jörrikät jalkaan ja näyttelyyn!

Fifty (Die Gestalten Verlag, 2005)

Fifty

Diesel is brand known worldwide for its creative, groundbreaking fashion and marketing. To celebrate the 50th birthday of its president and founder Renzo Rosso, Die Gestalten Verlag is proud to present Fifty – a book that sums up and displays the unique Diesel attitude and lifestyle reflected in its collections, its business approach and its creativity applied to virtually anything, from communication to interior design. For the first time, the story of a company whose success has been built and thrives on creativity is offered in one publication. The combination of its rich graphic visuals and innovative design – a joint effort of Diesel’s internal creative team and Spanish creative collective Vasava – with texts written by Renzo Rosso and international guest authors and compiled by English writer Mark Tungate make Fifty an inspiring portrait of one of the most inventive and successful companies in the fashion industry the world over. The book itself is a real ”heavyweight” featuring a large hardcover format, impressive double gatefolds and an enclosed DVD – a true collectors’ object. Contributors: Dalai Lama, Vivienne Westwood, Paul Smith, Alexander McQueen, Martin Margiela, Bono Vox, Vincent Gallo, Naomi Campbell , Terry Jones, Kevin Roberts, Peter Saville, Dazed & Confused, Style & The Family Tunes, Vanidad, Vogue.

Threadless – 3nd week of the sale, 8 more tees!

E=MC Escher

Threadless – 8 more designs – still $10! Another six brand new tee designs printed: E=MC Escher by Tom Burns, A King’s Cobra by Ron Lewis, Oh Dearly Departed Lovers by Jesse M. Arneson, Grassoline by Edward Vincent Murphy, Rocketbird by Mike Mitchell, Honest Tee by Steven J Carter. Lemuria by Jun and Miss Scarlet in the Hall with a Revolver by Dave Pfluger reprinted.

Roolivaatteiden kirpputori Helsingin Kaupunginteatterissa

Mulle kaikki heti

Roolivaatteiden kirpputori Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön marmoriaulassa lauantaina 26.11.2005 klo 09:00-11:30. Vaatteita silkistä, sametista, sillasta ja villasta. On teryleeniä, tylliä, polyesteriä, brokardia, moiréeta, paljetteja, pitsiä, sulkia, tekoturkista ja pvc:tä – mitä vain! Vaatteita mm. musikaaleista Miss Saigon, Grease ja Les Miserables sekä revyystä Mulle kaikki heti – muistathan? Myös vanhemmista produktioista – jopa ennen vuotta 1967 ja jo Kansanteatterin ajoilta. Historiallisia pukuja, epookkivaatteita, fantasiapukuja, vaatteita 1950-, 1960- ja 1970-luvuilta. Ulkovaatteita: kuten takkeja, viittoja, hattuja, lakkeja. Juhlavaatteita kuten iltapukuja, smokkeja, frakkeja, shaketteja. ”Kukaan ei ikinä usko mitä kaikkea me nyt pannaan myyntiin…” – Puvustonhoitaja.