30. tammikuuta 2004

Markku Pölösen kuudes pitkä elokuva Koirankynnen Leikkaaja saa ensi-iltansa kuin tilaustyönä tähän viileään (lue: cool) maailman aikaan. Se hehkuu lämpöä kuin kotiuunin turvallinen kylki. Tunteikkaan ja runollisen tarinan kehys saattaa olla kaukaista historiaa, mutta teemoiltaan elokuva on ajankohtainen juuri nyt. Mikä meitä suomalaisia riivaa? Miksi kansakunnan henkinen pahoinvointi lisääntyy kammottavin oirein? Kuka enää muistaa mistä lähdettiin ja miten tähän on tultu? Koirankynnen Leikkaaja ojentaa katsojalle peilin; löydätkö itsesi näistä elokuvan hahmoista? Myötäelämisen ja "armon" teemat saavat tässä elokuvassa koskettavan ja osin humoristisenkin käsittelyn. [Trailer]. Ensi-ilta 13.02.2004.
12:11

Syöpä Nyt -näyttely Designmuseossa 12.02.2004 saakka, jossa on esillä mm. Paola Suhosen suunnittelemia Syöpä-tuotteita, Lauri Erikssonin valokuvia ja Mikko Rimmisen runoteos. Syöpä-tuotteita ostamalla on mahdollisuus tukea Syöpäjärjestöjen toimintaa ja osoittaa ostopäätöksillään haluaan auttaa.
12:05

29. tammikuuta 2004

Designboom: Remembering Helmut Newton (1920-2004). Helmut Newton Helsingin Taidehallissa 31.01.-07.03.2004.
12:43

The Corporation - A documentary by Mark Achbar, Jennifer Abbott and Joel Bakan. In law, the corporation is a "person". But what kind of person is it? [Trailer].
12:40

27. tammikuuta 2004

"Sydämenasioista puhuttaessa en tiedä onnettomia ihmisiä kuin ne, jotka pitävät eniten popmusiikista, enkä tiedä, onko heidän ahdistuksensa popmusiikin aikaansaamaa, mutta ainakin se joukko on kuunnellut surullisia biisejä pitempään kuin elänyt onnettomana." Nick Hornbyn menestysromaaniin Uskollinen äänentoisto perustuva mainio High Fidelity SubTV:llä keskiviikkona 28.01.2004 klo 21:00.
12:39

The Snow Show is a unique cultural project that brings together internationally recognized artists and architects to design collaborative installations using snow and ice as their primary materials. In the winter of 2004 these designs will be built into an outdoor exhibition that presents a dozen unique constructions of significant scale and beauty. The exhibition is open to the public from February 11 in Kemi and February 12 in Rovaniemi, Finland through 31. March, 2004.
12:33

26. tammikuuta 2004

Suudelma-näyttely esittelee Postimuseossa noin 250 suudelma-aiheista postikorttia Satu Itkosen kokoelmasta. Näyttelyssä korttien kuvituksissa esitellään pääasiassa kuvataiteen, valokuvataiteen ja elokuvien suudelmia. Esillä on myös vanhojen väritettyjen valokuvakorttien romanttisia suudelmia. Näyttelyn korteissa kuvataan lapsia vanhempiensa suudeltavina, uskonnollisia ja mytologisia suudelmia sekä rakastavaisten intohimoisia suudelmia. Mukana on myös kortteja, jotka esittelevät tervehdys- ja jäähyväissuudelmia. Suudelma-aiheeseen johdattelevat myös kohtaukset vanhoista kotimaisista elokuvista.
14:03

Ritmo Scandinavia! Dalminjo: Fjord Fusioneer (Deeplay). Dalminjo feat. Julius Mongolia: Bossa Note [Real]. Various: Raw Fusion: Inside Scandinavia (Raw Fusion). Povo: Million Ways [Real].
13:59

23. tammikuuta 2004

The Five Corners Quintet @ UMO Jazz House 05.02.2004 [Flyer]. The Five Corners Quintet featuring Eero Koivistoinen: Trading Eights (Ricky-Tick) [Real].
16:03

Soul Simple Entertainment presents Classics and House Music Weekend March 5-7, 2004 during the Winter Music Conference in Miami Florida. This event will give special recognition and place emphasis on the origins and pioneers of the disco and house music social scene. It will feature some of the hottest DJ's spinning the best of soulful house music and classics for your listening and dancing pleasure. The celebration will feature a tribute to classic and house legends Larry Levan and Ron Hardy.
13:02

People in Vogue: A Century of Portraits (Little Brown UK). New Wave Photos by Philippe Carly. A gallery of Danceteria flyers 1982-1986.
12:58

22. tammikuuta 2004

Luis Buñuel YLE Teemalla 25.01.2004 klo 20:00 alkaen. Teemaillassa nähdään dokumentti Regarding Buñuel sekä elokuva Simon ja viettelykset. Intiimi dokumentti Regarding Buñuel paljastaa elokuvantekijän, joka oli paljon muutakin kuin surrealistisen elokuvan isä. Illan elokuva Simon ja viettelykset (Simón del desierto, Meksiko 1965) on keskeneräiseksi jäänyt mestariteos pyhimyksestä, joka pylväänsä korkeuksista käy kamppailua kiusauksia vastaan. Viridiana (Espanja/Meksiko 1961) esitetään 26.01.2004 klo 22:00.
11:37

SkyCellar tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua laatuviineihin. Kaikille avoimet viinien pienoismessut järjestetään järjestetään Lasipalatsissa, Bio Rexin yläaulassa Helsingissä lauantaina 31.01.2004 klo 11:00-16:00.
11:32

21. tammikuuta 2004

Antiikki-, Taide- ja Keräilymessut Helsingissä 24.-25.01.2004. Mukana on myös retro & design -tavaraa.
19:31

The Roaring Forties - Everything that you need to know about the legendary Ford GT40.
19:20

20. tammikuuta 2004

Freedom Ship - The first mobile, floating city at sea.
10:37

LiliPods - The Perfect iPod Environment.
10:32

19. tammikuuta 2004

Muoti 2004 Helsingin Messukeskuksessa 24.-26.01.2004. Muoti 2004 kokoaa syksyn ja talven 2004-2005 vaate-, kenkä- ja laukkumallistot sekä asusteet ja esittelee sesongin trendit. Helsinki Brand Visions alueella yhdistyvät kansainväliset vaate- ja lifestylebrändit sekä suomalainen design.
17:42

Dokumenttiprojekti: Kadonneen Kung Fun metsästäjät TV2:lla keskiviikkona 21.01.2004 klo 23:25. Dokumentissa johdatetaan katsoja matkalle Kiinan halki tutustumaan lännessä toistaiseksi tuntemattomaan maailmaan. Tämä road movie tuo eteemme kung fun ammattilaisia, jotka ovat hyvin kaukana utopiankaipuisille länsimaalaisille kehitellyistä meditoivista ja mielenrauhaa pursuavista karikatyyreistä. Hongkongilaisen kung fun suurmestari James Manin johdolla katsoja kohtaa maailman, joka on väkivaltainen, mielipuolinen ja demoninen.
17:35

16. tammikuuta 2004

Various: On The Right Track compiled by John Kong (Do Right!). Do Right! label boss John Kong hand-picks some beauties from favourite fellow producers and musicians and artists he has discovered in the search for bossa, dancefloor jazz, future beats and Latin rhythms. "Unquestionably essential." Straight No Chaser, UK. Grupo-X feat. Lisa Millett: X-Perience [Real]. Nick Van Gelder's too funky Chosen 2 project tackles a pair of Northern Soul rarities originally recorded by the Luther Davis Group. Produced by Keb Darge. Chosen 2 feat. Mazen: Get On Up (You Can Be A Star)/To Be Free [Real].
20:21

Relay/Stafett - uutta ruotsalaista ja tanskalaista suunnittelua -näyttely 17.01.-22.02.2004 Design Forum Finland, Helsinki. Vuorovaikutteisuus ja dynaamisuus ovat näyttelyn keskeisiä teemoja, joiden ansiosta näyttely tuo esiin eri näkökulmia, mutta ei tarjoa valmiita vastauksia siihen, mitä nykymuotoilu Ruotsissa ja Tanskassa tänä päivänä on. Näyttely kuitenkin viestittää, että skandinaavinen muotoilu on vaikuttavaa, mutta hauskaa; ajankohtaista, mutta samalla jo eteenpäin kurkottavaa.
17:43

Aralis-kirjastokeskus vihittiin käyttöön eilen Helsingin Arabianrannassa. Uusi kirjastokeskus on kaikille avoin julkinen kirjasto, joka kokoaa saman katon alle Helsingin kaupunginkirjaston Arabianrannan kirjaston (entinen Toukolan kirjasto) sekä kolme taidekirjastoa: Taideteollisen korkeakoulun kirjaston, Pop & Jazz Konservatorion kirjaston sekä Stadian kulttuurialan kirjastopalvelut.
17:38

15. tammikuuta 2004

Ulkoministeriö on koonnut matkustamista koskevat palvelusivut verkkoon. Sivuilla käsitellään yleisiä matkustamiseen liittyviä kysymyksiä, kerrotaan passi- ja viisumiasioista ja ulkomailla tarjottavista konsulipalveluista sekä julkaistaan matkustustiedotteita noin 140 maasta. Tavoitteena on tarjota tietoa, jotta matkalle lähtijät voisivat entistä paremmin suunnitella ja arvioida matkakohteensa oloja. Ulkoministeriö esittelee palveluitaan myös Matka 2004 -messuilla.
10:21

A sliding space created by Tokujin Yoshioka for Muji.
10:18

14. tammikuuta 2004

Tisza sneakers from Hungary, a brand which in the seventies was the country's biggest footwear manufacturer. Back with a vengeance in 2003, the 'new' Tisza sneakers are so cool that both nostalgic and too-young-to-remember Hungarians, as well as hip people around the world will love to get their hands on (and feet in) them.
13:12

Kulttuuridokumentti: Marlene Dietrichin poliittinen kutsumus TV1:llä torstaina 15.01.2004 klo 21:40. Marlene Dietrichin häikäisevä elämäntarina on ollut lukuisten kirjojen ja elokuvien aiheena. Hänen poliittinen ja yhteiskunnallinen roolinsa on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Mikä sai berliiniläistähden palaamaan Hollywoodista Eurooppaan toisen maailmansodan yhä jatkuessa? Minkälaisia kytköksiä Dietrichillä oli natsihallintoon? Kulttuuridokumentissa perehdytään kiehtovan tähden vähemmän tunnettuun elämänalueeseen.
13:02

13. tammikuuta 2004

The Palm, the self-declared "eighth wonder of the world": two enormous man-made islands resembling palm trees, stretching out in the crystal clear waters off Dubai. The 9000 owners of The Palm's luxury villas and apartments - due to settle there from early 2006 on - will enjoy great weather, ocean views and freehold ownership. Tourists and transumers will be able to choose from 40 boutique hotels, all offering a unique country theme and type of guest experience. At five kilometres in diameter (and adding 120 kilometres of beach shoreline to Dubai), the islands will be visible from space.
11:48

The Inside Story. Volvo S40.
11:45

12. tammikuuta 2004

Ilmailulaitos: Loppuvuodesta 2003 lentomatkustus lähti jälleen kasvuun. Lentoliikenteeseen negatiivisesti vaikuttaneiden tekijöiden, Irakin sodan ja SARS-epidemian vaikutukset vähenivät loppuvuotta kohti 2003. Alkuvuoden aleneman jälkeen loppuvuodesta lentomatkojen kasvu oli voimakasta. Leimallista Suomen vuoden 2003 lentoliikenteen kehitykselle olivat useat aloittavat uudet lentoyhtiöt, joiden positiivinen vaikutus näkyy monella lentoasemalla.
13:38

Queen Mary 2 is the greatest ocean liner of our time. The largest, longest, tallest, greatest, widest, and grandest ocean liner in the world. Today, on Monday 12 January, Queen Mary 2 will embark on her 14 day maiden voyage from Southampton to Fort Lauderdale.
11:38

Therme Vals - Supa cool spa & hotel by Peter Zumthor. Mountain, stone, water - building in the stone, building with stone, into the mountain, building out of the mountain, being inside the mountain - how can the implications and the sensuality in the association of these words be interpreted, architecturally?
11:32

11. tammikuuta 2004

The Village Callers: The Village Callers Live (Vampi Soul). The only album that the superb Village Callers ever recorded, this live set from 1968 captures the essence of their Latin-funk-soul fusion. I Don't Need No Doctor [Real].
12:37

Martti Servo kääntää uuden lehden tiedonvälityksen kataloogissa. Maanantaina 12.01.2004 kello 13 käynnistyy Radio Helsingin taajuudella viikottainen Martin Musiikkipuntari-ohjelma. Kyseessä on kahden tunnin mittainen ajankohtaismakasiini, jossa käydään läpi radion TOP 20 hitit arvioinnin merkeissä. "Soitan kappaleen ja sitten puhun. Tätä jatkuu pötkössä kaksi tuntia", valottaa Martti ohjelman formaattia. "Radio Helsingissähän ei ole mitään musiikin soittolistaa, vaan kappaleet voivat olla mitä tahansa. Myös puhe voi olla mitä tahansa".
12:30

9. tammikuuta 2004

Suomen elokuva-arkiston (Orion, Helsinki) kevätkauden teemoja ovat mm. Orson Welles, Georges Méliès, Carl Th. Dreyer, R.W. Fassbinder, Tarantino Connection, Yannick Bellon, Ingrid Bergman sekä Matti Kassila ja komisario Palmu.
10:20

Clear and sharp... Rubinetterie Ritmonio's WATERBLADE is a modular system of shelves that exalts the most natural movement of the water: the waterfall. The collection includes the use of shelves of three different lengths, that can be equipped as support for bath fittings. For the basin and the bidet we have a standing version, characterized by rectangular sections that countersign the series.
09:27

Air: Walkie Talkie. The brand new album from the creators of the classic "Moon Safari". Air: Cherry Blossom Girl [Real].
09:20

8. tammikuuta 2004

Arthur Russell: The World Of Arthur Russell (Soul Jazz Records) featuring all the classics such as Loose Joints "Is It All Over My Face", Dinosaur L "Go Bang" as well as loads of rarities and mixes by the likes of Larry Levan, Walter Gibbons, Francois Kervorkian and more. Release Date: 26 January, 2004. Watch out out for a strictly promo 12" of the rare-as-hell "Pop Your Funk" [Real]. JahSonic.com: Arthur Russell 1951-1992.
11:33

Jäähotelleja: Icehotel, Jukkasjärvi, Sweden. Ice Hotel, Quebec, Canada. Ice Hotel, Chena Hot Springs Resort, Fairbanks Alaska.
11:30

7. tammikuuta 2004

Born Magazine Winter 2004. Filter PDF magazine 005/JAN.2004. Well Vetted #17.
16:56

MasterCraft - Design-a-Boat. Wally: 118 Wallypower. Nautor's Swan announce the "Caribbean Rendez-Vous" 12-17 April 2004.
12:14

FST toi meille ruutuun aikoinaan Jamie Oliverin The Naked Chef ja Tina Nordströmin Tinas Mat kokkiohjelmat. Nyt tulevana maanantaina 12.01.2004 klo 19:10 FST:llä TV2:lla starttaa huippusuositun Nigella Lawsonin Nigella Bites (Nigella kort och gott).
12:10

6. tammikuuta 2004

DocPoint valaisee Helsingin keskustan elokuvateattereiden valkokankaat maailman parhailla dokumenttielokuvilla jälleen 15.-18.01.2004 (erikoisnäytökset 12.01.2004 alkaen). Ohjelmistossa nähdään muun muassa vuoden parhaat kotimaiset dokkarit, löytöjä Argentiinasta ja Brasiliasta (mm. Yo no sé qué me han hecho tus ojos), Werner Herzogin retrospektiivi, dokumenttielokuvia lapsille ja nuorille sekä kiinnostavia poimintoja ulkomailta.
11:43

Matkailulehti Mondo on valinnut vuoden 2003 matkakirjaksi Tieto-Finlandia-ehdokkaana olevan teoksen Pietari - Metropoli nurkan takana (Tammi). Kirjan ovat tehneet Magnus Londen, Anders Mårdin ja Milena Parland. Valintaperusteiden mukaan kirja on nerokas opus, kulttuuriteko, joka nähtävyyksien luettelemisen sijaan vie lukijan syvälle pietarilaiseen elämään tavoittaen kaupungin erikoislaatuisen hengen.
11:40

5. tammikuuta 2004

European Cities Tourism -järjestön Europeancitycards.com esittelee 38 eurooppalaisen matkailukohteen kaupunkikortit. Palvelun avulla matkailija voi tutustua etukäteen kaupunkien tarjontaan ja suunnitella matkaohjelmaansa. Kaupunkikortteja koskevan tiedon lisäksi sivusto tarjoaa informaatiota kaupungeista ja toimii kortin ostopaikkana joko online- tai tilausmyyntinä. Miljoonat Euroopan kaupunkien kävijät hyödyntävät kaupunkikorttia, jolla pääsee mm. museoihin ja taidenäyttelyihin, turistikohteisiin ja kulttuuritapahtumiin.
11:33

Design Made in Germany and TOCA ME present the design competition "Selfportrait at 8 am". Send an impression of how you feel at 8 o'clock in the morning, and show how you and your world look like at this time of the day.
11:29

4. tammikuuta 2004

BrandSpecies - Brand Analysis based on adaptation & sexyness.
12:41

Bliniviikot alkavat! Alexander Nevski bliniviikot 05.01.-31.01.2004. Ravintola Lasipalatsi bliniviikot 02.01-24.02.2004. Ravintola Perho bliniviikot 07.01.2004 alkaen. Ravintola Kappeli bliniviikot 05.01.-18.01.2004. Blinit ovat tunnetuimpia venäläisen keittiön antimia ja niitä oli ennen tapana syödä tammi-helmikuussa ennen paaston alkua.
12:37

3. tammikuuta 2004

Medialinja on julkaissut Morphases.com -palvelun. Ainutlaatuinen, interaktiivinen, viihdyttävä, maailmanlaajuinen... Siinä muutama avainsana, jotka kuvaavat hyvin uutta Morphases -kasvojenmuokkaussovellusta.
13:21

Suomen ensimmäinen graffitin gallerianäyttely "Helsinki Hall of Fame" järjestetään 07.-16.01.2004 helsinkiläisessä Myymälä2 galleriassa. Näyttely on kymmenpäiväinen prosessi, jossa kutsutut Helsingin parhaat graffititaiteilijat maalavaat päivittäin suoraan gallerian seiniin. Maalaus dokumentoidaan videolle ja editoidaan päivittäin esitettäväksi luupiksi, jossa näkyy lopulta koko näyttelyn kulku.
12:14

Café Helsinki on kaupungin parhaiden kahviloiden ja City-lehden ensimmäinen suuri tempaus kahvilakulttuurin puolesta. Pyhänä tarkoituksena on saattaa mahdollisimman suuri joukko kaupunkilaisia sinne, missä on aikaa uusille ajatuksille, makuelämyksille ja virkistykselle.
12:10

2. tammikuuta 2004

Wallpaper #65 January-February 2004: Global travel special - The great escape: How to plan the perfect trip, Cruising Cape Town, Gazing at the Galapagos, Soaking up St Moritz, Vancouver movers, Private view - The world's most exclusive museums.
14:25

Moët & Chandon - 2004 will be pink!
14:20
Luksus bloggaa arkkitehtuuria, muotoilua, taidetta, musiikkia, numediaa, leffoja, tapahtumia, muotia, ruokaa, matkailua jne.

Bloggari: Sarno Ojell
Lokaatio: Helsinki, Finland
E-mail: nuhouse@hotmail.com

 
THE BEST OF 2003... LEVYLAUTASELLA RUNSAASTI PYÖRINEET LÄTYT VUONNA 2003 BY LUKSUS & NUHOUSE RECORDS [02.01.2004]

+ Deyampert:
Held Him First
(Sonar Kollektiv)
[RealAudio sample]

+ Re:Jazz feat.
Joy Denalane:
Torch Of Freedom
(INFRACom!)
[RealAudio sample]

+ Ursula Rucker with
Little Louie Vega:
Release
(!K7)
[RealAudio sample]

+ DJ Gregory:
Elle
(Defected)
[RealAudio sample]

+ Hardsoul feat. Ron Carroll:
Back Together
(Soul Furic)
[RealAudio sample]

+ John Beltran:
Kissed By The Sun
(Ubiquity)
[RealAudio sample]

+ Xantone Blacq:
Search For The Sun
(Vinyl Junkies)
[RealAudio sample]

+ Siji:
Feelslike
(BBE)
[RealAudio sample]

+ Georg Levin feat. Clara Hill:
(I Got) Somebody New
(Sonar Kollektiv)
[RealAudio sample]

+ Reel People:
Reeltime
(Papa Records)
[RealAudio sample]

+ Dubtribe Sound System:
Autosoul
(Defected)
[RealAudio sample]

+ Patricia Marx:
Despertar
(Nova Vida)
[RealAudio sample]

+ Island Groove:
Visions EP
(Little Angel)
[RealAudio sample]

+ The Souledz feat. Kenny Thomas:
You Can't Hide Your Love
(suSU)
[RealAudio sample]

+ Maga Bo:
Tudo Bem
(Tru Thoughts)
[RealAudio sample]

+ Various:
Sao Benitez: Elemental EP 2
(Mr. Bongo)
[RealAudio sample]

+ Vertente:
Chuva
(Farout)
[RealAudio sample]

+ Truby Trio:
Jaleo
(Compost)
[RealAudio sample]

+ Fragment Orchestra:
EP Section 2
(Schema)
[RealAudio sample]

+ Bliss:
Long Life
(Music For Dreams)
[RealAudio sample]

Luksus - Kuukauden klassikko levylautasella [11.01.2004]

+ Idris Muhammad:
Could Heaven Ever Be Like
This
(Kudu, 1977)
[RealAudio sample]

 
Arkisto

12:2003, 11:2003, 10:2003, 09:2003, 08:2003, 07:2003, 06:2003, 05:2003, 04:2003, 03:2003, 02:2003, 01:2003, 12:2002, 11:2002, 10:2002, 09:2002, 08:2002, 07:2002, 06:2002, 05:2002, current

Linkit

Pinseri: Suomen blogilista

Wanted