
helmikuu 28, 2010
Kohtaamisia

Kohtaamisia kertoo odottamattomista ja joskus koomisistakin kohtaamisista. Kuinka helppoa – tai vaikeaa – toisen ihmisen kohtaaminen on? Elokuvan päähenkilöt, seitsemän eri-ikäistä naista saavat kukin mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa. Millaisia valintoja he tekevät? Vain kohtaamisissa toisten ihmisten kanssa meillä on mahdollisuus kasvaa ihmisinä. Saara Cantellin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva voitti Baltic Films -sarjan pääpalkinnon Nordische Filmtage 2009 elokuvafestivaalilla Saksan Lyypekissä.
+ Trailer
Ornamon Teosmyyntinäyttely Kaapelitehtaan Puristamossa 12.-21.03.2010

Ornamon Teosmyyntinäyttely tarjoaa kymmenen päivän ajan taiteen ystäville mahdollisuuden tutustua ornamolaisten taiteilijoiden uusimpiin teoksiin ja tehdä upeita ja uniikkeja taidelöytöjä. Näyttelyssä näkee läpileikkauksen uusimmasta suomalaisesta taideteollisen alan taiteesta. Teokset ovat tekniikoiltaan yllättäviä ja innovatiivisia sekä perinteisiin tekotapoihin pohjautuvia. Käytetyt materiaalit vaihtelevat villalangasta kärpäsiin ja punasavesta elektroniikan komponentteihin. Ostaja saa teosmyynnistä hankitun teoksen välittömästi mukaansa.
helmikuu 27, 2010
Finnish Design Yearbook 2010-11

Finnish Design Yearbook 2010-11 ilmestyy nyt jo kolmannen kerran. Odotettu vuosikirja on laaja-alainen katsaus suomalaisen nykymuotoilun tuotteisiin ja konsepteihin, muotoilijoihin ja valmistajiin. Satojen tuote-esittelyjen lisäksi alan ajankohtaisia ilmiöitä valotetaan asiantuntevin artikkelein ja vaikuttajahaastatteluin. Ensisijaisesti kansainvälisille markkinoille suunnattu englanninkielinen kirja ilmestyy toukokuussa 2010 ja tulee kansainväliseen jakeluun kirja- ja verkkokauppoihin, design-messuille, tapahtumiin ja lehdistölle.
Herkistymisen jäljet -näyttely Design Forum Finlandissa 03.04.2010 saakka

Design Forumissa on avautunut korumuotoilijoiden Heli Kauhasen ja Essi Sikasen sekä valosuunnittelija Jyrki Sinisalon yhteisnäyttely Herkistymisen jäljet. Näyttelyn tavoitteena on tuoda esille koruja ja esineitä, joilla on vahva tausta tekijöiden tavassa poimia ympäristöstään kiinnostavia elementtejä ja tulkita niitä korujen ja esineiden kontekstissa. Tulkinta liikkuu kultasepän perinteen, muotoilun ja taiteen välimaastossa. Näyttelyssä esitellään myös suunnitteluprosessia ja näyttelyesineiden taustaa valokuvin.
helmikuu 24, 2010
Venetsia – naamiohuvien juhlaa -näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa 23.05.2010 saakka

Venetsia – naamiohuvien juhlaa -näyttely johdattaa Venetsian tasavallan, La Serenissiman, rikkaaseen ja värikkyyttä pursuavaan kulttuuriin. Näyttely esittelee Venetsian karnevaaliperinnettä, veduta-maalauksia sekä Commedia dell’Arte -perinnettä. Maalausten ohella esillä on huonekaluja, viuhkoja, naamioita ja pienesineitä. Lisäksi esillä on taiteilijaprofessori Marjukka Vainion sekä valokuvataiteilija Carl Gustaf Hagström valokuvia Venetsian karnevaaleista viimeisen kahden vuosikymmenen ajalta.





