Info Barcelona Pavilion, Mies van der Rohe, 1929

Luksus* on blogi arkkitehtuurista, muotoilusta, elokuvista, matkailusta, muodista, musiikista, taiteesta ja valokuvauksesta.

Aiheet

Arkkitehtuuri | Design | Elokuva | Magazine | Matkailu | Muoti | Musiikki | Taide | Valokuvaus

Haku

Hae blogista:

Facebook

Twitter

Arkisto
Blogi

marraskuu 30, 2005

Andreas Glad – Permanent Vacation

Andreas Glad

Andreas Glad – Permanent Vacation @ Myymälä2 06.-31.12.2005. Miltäköhän ikuinen loma tuntuisi? Andreas Gladin näyttely käsittelee matkoja. Niin sisäisiä kuin konkreettisiakin vaelluksia paikasta toiseen. Matkaaminen ja uusien paikkojen löytäminen ei aina tapahdu ennalta laadittujen suunnitelmien mukaan, mistä taiteilijan omat etsinnät kertovat. Viimeisien vuosien aikana Andreas on muuttanut kaupungista toiseen opiskellakseen erinäisissä taidekouluissa. Nämä matkat ja muutokset ovat synnyttäneet maalauksia, jotka tunnustelevat ja etsivät paikkaa, juurettomuuden ja päämäärättömyyden kaaoksessa. Teokset kertovat etsimisestä, jonka päämäränä on oman identiteetin, henkisen sekä fyysisen olemassaolon paikan löytäminen. Andreas Glad on syntynyt vuonna 1976 Linköpingissä, Ruotsissa. Hän asuu sekä työskentelee Bergenissä, Norjassa, jossa hänen viimeisimmät näyttelynsä on otettu mielenkiinnolla vastaan. Nyt Andreas esittelee näkemystään “ikuisesta lomasta” ensimmäistä kertaa Suomessa.

15:01 Aihe: Taide Comments (0)

Kaikki äidistäni (Espanja, 1999)

Kaikki äidistäni

Pedro Almodóvarin Kaikki äidistäni (Todo sobre mi madre, 1999) Yle TV1:llä 08.12.2005 klo 23:35. Kaikki äidistäni on voimakas tulkinta neljästä rajojaan rikkovasta naisesta, jotka maailman mielettömässä pyörityksessä löytävät tukea toisistaan. Manuela (Cecilia Roth) menettää poikansa Estebanin traagisessa auto-onnettomuudessa. Manuela aloittaa epätoivoisen metsästyksen löytääkseen Estebanin isän, johon hän menetti yhteyden jo kauan sitten. Äiti ei koskaan paljastanut isää pojalleen, jolle isän henkilöllisyyden selville saaminen oli lähes pakkomielle. Manuela lähtee Barcelonaan ja löytää Estebanin isän, joka tunnetaankin nykyään Lolana (Toni Cantó). Pedro Almodóvarin palkittu mestariteos saavutti suuren menestyksen kaikkialla maailmassa. Kaikki äidistäni toi hänelle muun muassa parhaimman ohjaajan palkinnon Cannesissa 1999, Oscar-palkinnon parhaasta ulkomaisesta elokuvasta sekä Golden Globe- ja Ruotsin Guldbagge-palkinnot. Pääosissa: Cecilia Roth, Marisa Paredes, Candela Pena, Penélope Cruz.

13:59 Aihe: Elokuva Comments (0)

Joulu Designkorttelissa

Joulu Designkorttelissa

Designkortteli on luovien toimijoiden ja tekijöiden keskittymä Helsingin sydämessä. Designkorttelialueelta löydät sisustus-, koru- ja vaateliikkeitä, työhuoneita, museoita, gallerioita, ravintoloita ja paljon muuta. Toiminnan tavoitteena on tarjota elämyksiä ja kokemuksia niin kotimaisille kuluttajille kuin matkailijoille. Samalla nostetaan alueen arvostusta ja tunnettuutta luovien toimijoiden keskittymänä sekä pyritään lisäämään alueen yleistä viihtyvyyttä ja houkuttelevuutta. Designkorttelitoiminta on lähtenyt liikkeelle Dianapuistoa ympäröivän alueen infrastruktuurista keväällä 2005. Designkortteli sijoittuu kaupunginosien risteyskohtaan ulottuen Dianapuistosta Kaartinkaupungin, Kampin, Punavuoren ja Ullanlinnan suuntaan. Alueen rajoja ei ole tarkasti rajattu, vaan se elää ja kehittyy toimijoidensa mukaan. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana jo noin 100 liikettä ja toimijaa. Tänä jouluna joululahjoja kannattaa etsiä muualtakin kuin ruuhkaisista tavarataloista. Vaihtoehtoinen tapa valmistautua joulun juhliin on vierailla Designkorttelissa: nauttia rauhassa kuppi kuumaa glögia samalla kun tutustuu uniikkeihin joululahjaideoihin tai pistäytyy gallerioissa ja ateljeissa. Lataa Designkorttelin joulun tapahtumakalenteri [PDF].

12:30 Aihe: Design Comments (0)

Threadless – 3nd week of the sale, 8 more tees!

E=MC Escher

Threadless – 8 more designs – still $10! Another six brand new tee designs printed: E=MC Escher by Tom Burns, A King’s Cobra by Ron Lewis, Oh Dearly Departed Lovers by Jesse M. Arneson, Grassoline by Edward Vincent Murphy, Rocketbird by Mike Mitchell, Honest Tee by Steven J Carter. Lemuria by Jun and Miss Scarlet in the Hall with a Revolver by Dave Pfluger reprinted.

0:37 Aihe: Muoti Comments (0)

marraskuu 29, 2005

Vice Magazine – The Immersionism Issue

Vice Magazine

Vice Magazine – Issue v12n10 – The Immersionism Issue. Features: A Day in the MTA, Kern Goes South, How to Ruin Someone’s Life, Making Change With the Chinese, Afghani Wedding Singers Are the Sweetest Plum, Infiltrating a Hasidic Wedding, Excuse Me, the Word Is “Latin”, Fuck With the Bull, Get the Horns, Katrina Makes Strange Bedfellows, On Tour With Pete Doherty, Bang’em and Domination Live Their Lives, Remember the Victims of Their Bombs, La Vida de Las Malas Amistades, Ben Weasel Talks Baseball…

21:56 Aihe: Magazine Comments (0)

Seuraava sivu »